12+0 ja muita kuulumisia

Ohhoh! En ole aikoihin kirjoittanut tänne mitään, mutta silti joku täällä käy! Kiitos siitä ja toistan pyyntöni: jättäkää ihmeessä jälki itsestänne! Ja tässä päivän disclaimer: kirjoitan tätä ipadilla, joka on jotenkin ottanut itsestään automaattisen tekstinsyötön käyttöön, enkä tiedä miten sen saa pois. Eli jos väliin putkahtaa jotain asiayhteydestä irrallisia sanoja, wasn't me. Ja sitten asiaan. Kävimme niskapoimu-ultrassa eilen ja kaikki näyttää hyvältä! Sen perusteella myös rukattiin laskettua aikaa, joten tänään on siis 12+0 virallisesti. Lapsi heilutti jalkoja ja itseään ja taputti käsiä yhteen. Maailman suloisin lapsi, sehän on selvä! Niskaturvotus oli 1mm eli oikein ok. Menin vielä seerumiseulaan, jonka tulosten pitäisi tulla parin viikon sisällä. Etova olo on kaikonnut ja siltä osin voin oikein hyvin. Mutta herraisä sentään tätä väsymystä! Tosin aloitin juuri uudessa duunissa, joten se voi omalta osaltaan lisätä väsymystä. Olen tehnyt aika pitkiä päiviä, on tosi paljon hommaa ja tietysti pitää skarpata hurjasti. Ja sitten uutena spesialiteettina: päänsärky! Ihan jumalaton hedari joka päivä! Olen joutunut ottamaan Panadolia, koska kipu on sietämätön. Uskon tämän olevan hormonaalista, koska en ole koskaan ollut päänsärkyyn taipuvainen. Huhhuh nyt pitää mennä nukkumaan, onhan kello jo melkein 21!

Keskenmenon pelko ja muuta mukavaa

No niin. Ensi viikolla on niskapoimu-ultra. Eli se sama, jossa loppuvuodesta huomattiin keskeytynyt keskenmeno. Olen pinnistellyt ja sinnitellyt siihen saakka, kunnes en enää malttanut. Huomenna aika yksityiseltä. Uusi duuni alkaa ensi viikolla, joten tahdon tietää mahdolliset huonot uutiset nyt, enkä tuntia ennen palaverin alkua. Ja jos tulee keskenmeno tässä välissä - se on jo kohtalon ivaa ja sen riskin otan kyllä. Ei kai tässä mitään varsinaista syytä pelkoon ole. Ei ole mitään vuotoja, mutta eipä niitä viimeksikään ollut. Tasaisen paha olo on verensokerin laskiessa, pahin väsymys on ohi, vatsassa juilii aina välillä... Mitä näitä nyt on. Onhan toi ihan turhaa neuroilua, sanoisi moni. Mutta minä nyt päätin näin ja olen myös sikäli etuoikeutetussa asemassa, että voin halutessani käyttää yksityisiä palveluita. Muuten tässä on tätä saamattomuutta liikkeellä, en ole tehnyt mitään järkevää! Paitsi ahminut pokkareita, ostanut elämäni ekat golf-kengät ja mässännyt irtokarkkeja. Ehkä lomalla saakin laiskotella. Katsotaan siis huomenna mitä vauvan esiasteelle kuuluu ja toivottavasti voidaan lähteä hyvillä kielillä Juhannuksen viettoon.

10+1

Ei tuo mikään rajapyykki ole, mutta merkitsinpähän kuitenkin että 11. viikko on käynnistynyt. Ja kuten sanottu, Juhannuksen jälkeisellä viikolla on niskapoimu-ultra. Vielä pitää jännittyneenä kitua useita päiviä!

Ja viimeinen päivä vanhassa duunissa. Hahaa.

Raskausviikko 9+4

...ja nälkä kurnii! Ei tässä ole mitään järkeä.
Pidin äsken ruokalassa onneksi taas annoskoon järkevänä. Aivan naurettavaa menoa, ei voi muuta sanoa.

Raskausviikko 9+0

...ja ei tunnu missään. K oli kyllä eilen sitä mieltä, että vatsani on suurempi, kuin mitä se viime yrityskerralla näihin samoihin aikoihin oli. Eli oliskohan siellä jotain aktiviteettia silti? Kunpa nyt ei vain tulisi taas keskenmenoa, en halua! Nyt on ollut jotenkin aika hyvä ja rento fiilis tämän kaiken suhteen, se olisi niin sairas pettymys ja suru.

Ei, ei saa nyt ajatella sitä eikä myöskään stressata. Piste.

Hmm ja mitäs muuta sitten elämään kuuluu. No ne työt tietysti. Vitutuskäyrä on nousujohteinen.
Vanhassa duunissa ei ole enää montaa aamua jäljellä, mutta motivaatio on pohjamudissa. Kun ei vois vähempää kiinnostaa. Ja ennen kaikkea vituttaa se kaikki, mikä on hiukan taka-alalla harmittanut ja arveluttanut näiden vuosien aikana, mutta minkä en ole tajunnut olevan täysin päin helvettiä. Nyt se kaikki tuntuu räjähtävän käsiin.

Ruokalassa eräs työkaveri (sieltä fiksummasta päästä. niitäkin nimittäin on) kommentoi kuulleensa että lähden, ja totesi vielä että sitä on ollut ilmassa. Ja että ei ihmettele ollenkaan, että mulla on malja vuotanut ylitse. Hän istuu tuossa sen verran lähellä, että seuraa aitiopaikalta tätä meidän tiimin työskentelyä ja on ilmeisesti päivitellyt hiljaa mielessään. Se on vaan perkele vieköön ollut täällä se systeemi, että jos on kolmikymppinen nainen ja viisikymppisiä miehiä, on työnjako ja asema ollut itsestäänselvä riippumatta  kunkin yksilön osaamisesta. Ja mä olen purematta niellyt, koska en ole jotenkin hahmottanut tätä systeemin läpimätyyttä enkä ole myöskään ihan kunnolla hahmottanut, että mitä kaikkea mun työnkuvaani oikeasti pitäisi kuulua.


Minähän tulin aikoinani tähän erään eläkkeelle jäävän naisen tilalle. Kuvaavaa on, että tuo työkaveri oli aikoinaan luullut kyseisen naisen olevan tämän osaston assari.

Niinpä! Eikä näköjään työtehtävät minulla ainakaan muuttuneet! Tulivat vaan vielä paskemmiksi, kiitoksia vain!

Tässähän on ollut se systeemi, että minulle on sysätty melkoisen iso määrä kummallisia taustatöitä, kun nuo kaksi analfabeettia ovat hoitaneet vaativia asiakascaseja, käyneet asiakkaiden luona ja tehneet tätä meidän hommamme ydinhommaa. Ok, kyllä tähän vähän niitä taustatöitäkin kuuluu, se on selvä. Mutta kun meillä on niitä kullekin merkittyjä asiakkaita, olisi mielestäni aiheellista, että sitä sitten itse hoitaa kaiken ko. asiakkaaseen liittyvän. Eikä niin, että ne taustahommat noiden asiakkaista heitetään minulle.

Tänään kieltäydyin ihan suoraan "auttamasta" vaikka pyydettiin nimikkeellä "et nyt viittis viimeisenä palveluksena". HAHAH! No en viitti!  Oli nimittäin tarkoitus laskea tarjous sellaisesta hommasta, jossa nimenomaan minä olen parempi, koska sitä paskaa on mulle tässä sälytetty vuosien varrella. Sen verran jeesasin, että näytin ylimalkaisesti että mitä asioita pitäisi ottaa huomioon tarjousta tehtäessä ja siinä kaikki.
Tuo urpo jäi siihen sitten olan taakse pykimään että "öh no se tarjouskirje pitäisi vielä tehdä". Minäpä en mennyt lankaan! Mä olin vaan että "joo, mutta noilla tiedoilla sä saat sen kyllä tehtyä" !

Olen NIIN YLPEÄ ITSESTÄNI! Tosin tämä olisi pitänyt tehdä jo vuosikausia sitten.
Perkele enää en kyllä alistu kyykytettäväksi. Jos vittuvieköön joku tahtoo multa apua, autan kyllä niissä rajoissa mitä kuuluu ihan normaaliin ystävälliseen kanssakäymiseen. Mutta multa saatava apu ei tasan tarkkaan ole enää sitä, että mulle voi sälyttää ihan mitä tahansa paskaa tehtäväksi.

Kamalaa avautumista. No, ihan sama. Ei tätä kukaan kuitenkaan lue itseni lisäksi, joten ei mitään väliä. Pitää vain saada purettua turhautumista.

Huhuu, onko siellä ketään?

Nyt näyttäisi epäilyttävästi siltä, että joku joskus lukee tätä blogia. Pitääkö paikkansa?
Saattaako joku ihan oikeasti jopa seurata mitä tänne kirjoitan?? Vai ovatko nuo kaikki rekisteröityneet katselukerrat sellaisia, että joku on vain googlannut vaikka että "Primolut" ja päätynyt tänne?

Kaino toive: sinä joku, joka tätä ehkä luet, haluaisitko joskus jättää itsestäsi jäljen vaikka kommentin muodossa? Arvostaisin kovasti! Olisi ihan käsittämätöntä, että kukaan oikeasti lukisi tätä paskanjauhantaa, joka oikeasti on vain tajunnanvirtaa ilman sen kummempaa messagea?


Ja muuten sitten: turvotusta, väsymystä, nälkää. Ei mitään uutta auringon alla. No, vähän juilii myös alavatsassa, mutta ei mitenkään ratkaisevan paljon. Minkäänlaista veristä vuotoa ei onneksi tule, mutta se ei vielä saa minua huokaisemaan helpotuksesta.

Nyt eletään viikkoa 8+5 ja viimeksikin se keskenmeno sattui juuri näihin hetkiin.
Nyt harkitsen kovasti, että pistänkö elämän risaiseksi ja menen ultraan ensi viikolla. Tarkistaisin vain, että onko kaveri hengissä. Vai olisinko neuroilematta (koska joko tulee keskenmeno tai ei tule keskenmenoa. Ei ole välivaihtoehtoja. Eikä se ultraaminen pelasta mitään) ja odotan kiltisti Juhannuksen jälkeiselle viikolle ja menen Naistenklinikalle niskapoimu-ultraan?

Ensin mainittu maksaisi reilun huntin. Sen rahan voisin käyttää vaikka johonkin niistä kaikista kivoista vaatteista, joita näin siinä uudessa Tommy Hilfiger- liikkeessä. Tai niihin Modströmin sinapinvärisiin shortseihin, jotka olivat Korkeavuorenkadun Maranello 2:n ikkunassa.


Jälkimmäisen ultra-vaihtoehdon kustannuksiin osallistun toki myös itse - verojen muodossa.

Hitto. Onko se pinnallista ja itsekästä ostaa ultrarahoilla vaatteita? Toisaalta, ei ole mitään järkeä juosta siellä ultrattavanakaan, kun eihän se mitään pelasta jos asiat ovat mennäkseen vituiksi.

Choices, choices.

Raskausväsymys ei laannu ja nälkä kurnii

Nälkä! Siis ihan koko ajan on nälkä!
Ei ole mitään erityisiä mielitekoja, vaan ihan kaikenlainen normaali ruoka maistuu. Tosin tänä aamuna (vaikka olin syönyt aamiaista) ohi kävelleen kollegan ihanan näköinen sämpylä pakotti suorastaan juoksemaan ruokalaan. heheh.

Mutta niin kauan kun tämä pysyy ns. kohtuuden rajoissa, en näe mitään syytä vähentää syömistä. Annokset nyt eivät kuitenkaan ole mitään jättisuuria ja koska en ahda kaksin käsin sipsejä ja karkkia kurkustani alas (ainakaan joka päivä...), menköön vain näin. Tuskinpa penska kärsii jos syön salaattia, kaaliraastetta, kanaa, ruisleipää, maitoa, hedelmiä jne.

Niin ja sain siis sen duuninkin! Nyt pitäisi jaksaa kitukuukausi vanhassa paikassa, vaikka motivaatio ei ole se korkein mahdollinen... Ja sitten uuteen paikkaan. HUHHUH! Tulee haikea olo tietysti, mutta kyllä on hienoa päästä oppimaan uusia asioita, saamaan huomattavasti enemmän vastuuta, enemmän palkkaa ja uudet kuviot.

Mutta iltapäivisin iskevä väsymys on jotain ihan hirveää. En saa kotona tehtyä yhtään mitään, en ole siis vieläkään putsannut talvikenkiä pois! Saati pessyt villahuiveja, pipoja ja hanskoja pois! Tai pakannut talvivaatteita muutenkaan talvisäilöön! Otan itselleni tavoitteen: nuo hommat on saatava tehtyä Juhannukseen mennessä. Piste. No excuses. Työpäivät menevät ihan ok, kun on kerran pakko olla täällä ja olla skarppina. Mutta esimerkiksi nyt viikonloppuna vedin päikkäreitä toisensa perään enkä saanut mitään aikaiseksi. Täytyy tehdä niin, että turha nukkuminen on vain jätettävä pois. Siitä tulee pelkästään töhnäinen olo. Jos alkaa (turhaan) väsyttää, täytyy ottaa itseään niskasta kiinni ja lähteä edes 20 min kävelylle. Jos sen jälkeen vielä väsyttää, ovat päikkärit ehkä ansaitut.