keskiviikko 31. lokakuuta 2012

RV 30+0 ja äitiyslomaan enää kuukausi!

Uskomatonta, että enää on 10 viikkoa laskettuun aikaan!
Ja töitä on enää 4 viikkoa ennen äitiysloman alkua!

Aika on mennyt ihan käsittämättömän nopeasti loppujen lopuksi. Olen varmasti päivitellyt tätä samaa asiaa jo tuhat kertaa, sori. Varmasti viikon kuluttua tulee taas uusi järkytys, kun siirrytään yksinumeroisiin lukuihin!

Eli ihan oikeasti, kohta se vauva tulee! Ok tietysti tässä voi mennä vielä vaikka 12 viikkoakin, jokainen yliaikapäivä on varmasti tuskaa! Katsotaan nyt miten käy.

Vauva on edelleen alaspäin kääntyneenä, ollut noin jo toista viikkoa. Ei siis ole missään nimessä kiinnittynyt minnekään tms, mutta potkut tuntuvat kylkiluissa ja alhaalla tuntuu pienempää sivelyä, ehkä siis vauvan kädet heiluvat siellä. En ole uskaltanut käydä vaa'alla. 70kg meni rikki viime neuvolakäynnillä lääkärin vastaanotolla. Mutta syytän siitä eri vaakaa, kuin millä on aikaisemmin mitattu. Enkä ollut myöskään käynyt vessassa, joten väitän painon ihan oikeasti olleen vielä kuutosella alkava. Ei tämän pitäisi varmaan olla niin iso asia, mutta kyllä se nyt pahalta tuntuu kun ei ole ikinä elämässään painanut näin paljoa! Nyt on kyllä hyvä syykin siihen, joten ehkä en nyt välitä siitä.

En ole lajitellut vauvanvaatteita enkä todellakaan ole pessyt ja silittänyt yhtään mitään. Syytä varmaan olis. Mutta teen sen vasta muuton jälkeen ja todennäköisimmin siinä vaiheessa, kun äitiysloma alkaa. Minulla on kuitenkin vahva usko siihen, että vauva ei sieltä ainakaan ennen äitiysloman alkua tule! Pinnasänky hankittaneet ehkä jopa viikonloppuna, mutta ei sekään ole varmaa. Ei vauva sitä pinnistä kuitenkaan heti tarvitse, koska minä ajattelin ajattelimme nukuttaa vauvan äitiyspakkauksen laatikossa. Siinä olen itsekin pienenä nukkunut ja sain äidiltäni vanhat lakanat ja muut härpäkkeet, joita on minulla ja veljelläni käytetty. Äitini on aikoinaan ommellut kankaiset päällysteet laatikon ulkoseiniin ja pehmikkeet sisäseiniin. Ja silloin 80- luvun alussa sellainen vaalean keltainen ja sinikukkainen Laura Ashleyn kangas on ollut tietysti hirveän tyylikäs ja moderni (ei mitään retropalloja tms. meidän kodissamme!). Öööh. No, menköön. Ei ole ehkä ihan meidän tyylistämme. Mutta on se kuitenkin ajatuksena kiva, että vauvalla on sama äitiyspakkauksen sisustus kuin äidillään ja enollaan!

perjantai 26. lokakuuta 2012

Raskaana 29+2

Huhhuh! Uskomatonta, että töitä jäljellä enää 5 viikkoa ennen äitiysloman alkua!
Ihan oikeasti, aika on mennyt tosi tosi nopeasti.

Mulla on päivisin aika hyvä olo, mutta töidne jälkeen olen ihan koomassa. En siis ole saanut himassa oikein mitään järkevää aikaiseksi, mikä tietysti harmittaa suuresti. Eli mua myös arveluttaa muutto ja pakkaaminen! Miten saadaan kaikki tehtyä ajoissa, jos mulla ei ole ollenkaan virtaa?

Se kaikki suurin purkamispuoli ajoittuukin sitten siihen hetkeen, kun olen tuoreeltani aloittanut äitiysloman. Toivottavasti olo pysyy yhtä hyvänä kuin nyt, koska silloin on odotettavissa energisiä keskipäiviä. Ja illalla voi koomailla ihan rauhassa.

Ai niin: uudessa asunnossa on muuten sauna! Ei olla mitään himosaunojia ja nyt raskaana ei varsinkaan ole tullut kovin hyvä olo höyryhuoneessa. Mutta on se aika kiva olla olemassa. Ehkä. Ainakin sitä voi käyttää lisävarastona, kuten lapsuudenkodissani tapahtui.

Beibi potkii ja myllää.

Ei muuta.

tiistai 23. lokakuuta 2012

30. raskausviikko!

Hei!
Viime postauksesta on vierähtänyt aikaa, mutta tässä on ollut niin paljon kaikkea puuhaa.
Tänään paukashti kuitenkin uusi viikko käyntiin, eli virallisesti nyt on 29+0. Eli 30.viikko alkoi!
Tässä vähän olotilapäivityksia ja ajatuksia:


Tuntuu todella hurjalta, että laskettuun aikaan on enää 11 viikkoa! Tai miten sen nyt laskee. Ja joo, tosiasiassa liikuttaneen 9-13 jäljellä olevan viikon tienoilla. Aika on kyllä mennyt tavallaan tosi nopeasti.
Täytyy sanoa, että onneksi vaihdoin silloin kesällä työpaikkaa. Tässä on ollut niin paljon kaikkea uutta ja ihmeellistä, että aika on mennyt jo senkin puolesta tosi nopeasti. Siellä vanhassa paikassa laahaten tämä olisi varmasti tuntunut ikuisuudelta.

Vointi on ollut hyvä kaiken kaikkiaan. Vähänkään reippaammin kävellessä alkaa hengästyttää ja välillä supistellakin. Joten aika rauhallisesti liikuskelen. Pitäisi lisätä sitä liikuntaa, mutta koko ajan on muka niin kiire ettei ehdi. Asialle on tehtävä jotain!

Sormukset menevät sormiin, mutta nilkat tuntuvat turpoavan varsinkin iltaisin. Jopa vanhat löysät villasukat jättävät puristusjälkiä ihoon! Olen rasvaillut mahaani aamuin, illoin. Iltaisin laitan Body Shopin kaakaovoipuikkoa mahaan ja rinnuksiin ja aamusuihkun jälkeen rasvaan itseni kokonaisuudessaan samaisen puljan aloe vera- bodybutterilla. Se on niiden vartalovoi- tuotteiden keveimmästä päästä, mutta silti paljon paksumpaa rasvaa, kuin mitä yleensä olen käyttänyt. Ei se ota ellei se annakaan. Voin suositella ko.tuotetta lämpimästi, koska se ei ensinnäkään tuoksu juuri millekään ja toisekseen se imeytyy yllättävän nopeasti.

Vauvanvaatteita on jo melko paljon. Äitiyspakkaus tuli (se uusi) ja sen lisäksi ostimme kassillisen vaatteita eräiltä tuttavilta ja serkkuni lainasi muutaman laatikollisen. En ole pessyt mitään enkä lajitellut, minulla ei oikeastaan edes ole käsitystä, että minkä verran mitäkin kokoa on olemassa. Säästän tuollaiset puuhat kuitenkin äitiyslomalle, silloin on aikaa. Meillähän on nyt muuttokin edessä, joten siihen liittyy ihan riittävästi pakkaamista, säätämistä ja lajittelua.

Ensi viikolla pitäisi ehkä alkaa jo vähän pakkailla ja ajattelin käyttää tämän loppuviikon hyödyksi: putsaan kesäkengät pois laatikoihinsa (vihdoin!) ja käyn läpi kaikki mapit, kansiot ja muut paperisälät. On aivan turha muuttaa sortteeraamatonta paperia uuteen osoitteeseen. Tämä on nyt se hetki, jolloin läpikäynti on syytä tehdä. Esimerkiksi mun ei kannata varmaan säilyttää kansiokaupalla jotain eri kursseihin liittyviä artikkeleita, koska ei niitä ihan oikeasti enää ikinä lue.

Painoa on tullut mukamas 10kg lisää, mutta en ihan usko siihen. Kävin neuvolassa eri vaa'alla ja kaikkihan tietävät eri vaakojen näyttävän eri painoa. En ollut myöskään ehtinyt käydä vessassa (koska pissapurkkeja sokerin ja proteiinin mittaamista varten ei ollut) ja olin juuri syönyt ison aamiaisen. Tottahan tuollaisen lisäävät painoa, eikö niin?

Vauva on saattanut kääntyä alassuin, en ole ihan varma. Kylkiluiden alle on kohdistunut useana päivänä sellaisia potkuja, etten ole aikaisemmin moisia tuntenut. Luulisin vauvan olevan siellä sellaisella mutkalla, että takamus on mahani oikealla puolella. Koko maha näyttää välillä vähän epäsymmetriseltä ja toisinaan vauva puskee hanuriaan juuri tuonne oikeaan kulmaan.  Tätä on jatkunut jo useita päiviä! Aika erikoista! Koska olin olettanut, että vauvat vielä täyttä häkää pyörivät ympyrää ja vaihtavat asentoa. Mutta toisaalta, noissa vau.fi- ja muissa raskausviikkoseurannoissa sanotaan viikon 31 kohdalla, että vauva saattaa jo kääntyä alassuin. Ehkä tämä kaveri on tehnyt sen jo.


keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Kiitoksen sana HR- osastolle

Perskeles!

Soitin Kelaan ja tarkistin, että kai kaikki tarvittavat lomakkeet ja loppulappuset ovat saapuneet sinne. No arvatkaas miten on!

Nykyiseltä työntantajalta EI ole tullut palkkatietoja! Viimeinen ilmoittamispäivä on tänään! Muutoin Kela myöntää korvaukset vuoden 2010 verotuksen perusteella ja EHKÄ voi saada jossain vaiheessa oikaisun.

Sen sijaan edellinen työnantaja oli, ihme kyllä, jo toimittanut oman osuutensa.

Minähän olin lähettänyt meiliä nykyisen firman HR- osastolle ja kysynyt, miten pitää toimia. Olin saanut sieltä ohjeet täyttää netissä Kelan lomake ja lähettää sen myös HR:ään yhdessä raskaustodistuksen kanssa. Sen lisäksi ohjeessa sanottiin, että pitää tehdä ilmoitus työnantajalle (siis esimiehelle) ja sitten "tämän jälkeen sopimus äitiysvapaasta toimitetaan HR:n toimesta esimiehelle. Esimies ja toimihenkilö allekirjoittavat sen ja lähettävät takaisin HR:ään. "

Eli minä tulkitsin sen niin, että kun olen lähettänyt Kelan lapun ja raskaustodistuksen HR:ään, he lähettävät esimiehelleni jonkun lomakkeen, jonka me yhdessä täytämme.

No ei ole näkynyt, ei. Surffailin eilen intranetissä ja sattumalta löysin tuon lomakkeen! Siis sen, mihin minä itse ja esimieheni laitamme puumerkkimme! AAARRRGGHHHH  siis tuosta ei kukaan puhunut mulle mitään!

Onneksi tänään on se viimeinen mahdollinen päivä. Paperi on nyt printattu, nimmaroitu ja skannattu. Nyt odotan vielä pari minuuttia, että alkaa HR:n puhelinaika  (kyllä, luitte oikein. Sinnepä ei noin vain soitellakaan). Saavat hittovie tänään lähettää palkkatiedot Kelaan, koska muuten alkaa vituttaa rankasti. Ja saavat myös kyllä hyväksyä skannatun version paperista! Voin lähettää sen postissa perästäpäin, mutta tähän hätään skannatun version on riitettävä.

Eli meni taas aika tiukille. Kiitoksia kaikille osallisille.

RV 27+0 ja kilon painoinen vauva, ainakin tilastojen mukaan!

Ja 28. raskausviikkohan se pyörähti käyntiin.
Katsoin juuri, että eipä ole muuten kovin montaa viikkoa enää töitäkään jäljellä!

Vauvalla lienee kaikki hyvin, mutta mistäs sen tietää. Mihinkään 4D- ultriin en ole menossa, en usko saavani siitä mitään lisäarvoa. Tietysti olisin  mennyt, jos niissä perusultrissa olisi ollut jotain epäilyttävää ja ainoastaan 4D:llä olisi saanut varmuuden jostain asiasta. Mutta nyt on kaikki näyttänyt ihan normaalilta, joten antaapa olla.

Odotan innolla, että äitiyspakkaus saapuu. Haluan päästä hypistelemään pieniä vaatteita!

tiistai 9. lokakuuta 2012

rv 26+6

Äitiyspakkaus tulossa! Loggasin Kelan sivuille ja sieltä kävi ilmi, että päätös on tehty ja paketin pitäisi tulla 2 viikon sisällä. Hyvä! Niitä taloudellisesti paljon merkittävämpiä päivärahahakemuksia ei oltu vielä käsitelty. Pitäisiköhän tänään ottaa itseään niskasta kiinni. Soittaisin ja tarkistaisin, että kai he nyt ovat kuitenkin saaneet edelliseltä ja nykyiseltä työnantajaltani kaikki olennaiset paperit. Hmm.

Kiinnostaisi saada tietää, että miten tiukille tässä nyt oikein joutuu.

Ja saanko uuden vai vanhan äitiyspakkauksen?
AIVAN YHDENTEKEVÄÄ!

Olen todella iloinen, että näin hieno systeemi on tässä maassa olemassa. Olisi pakkaus uusi tai viimevuotinen, se sisältää kuitenkin hyviä ja laadukkaita tuotteita, ilmaiseksi! Tai no, olenhan minäkin veroja ehtinyt maksaa. Kiva saada jotain sosiaalietuuksiakin joskus.

Erehdyin nimittäin Kelan sivuilla seikkaillessani menemään Kela-Kerttu- sivuille, minne höyrypäät lähettävät kysymyksiä milloin mihinkin äitiysetuisuuksiin liittyen. Ensinnäkin, voi vittu mitä idiootteja. Hei ihan oikeasti. Kansa on niin umpityhmää ja urpoa, etten tiedä miten päin olisin. Siellä ruikutetaan milloin uuden, milloin vanhan pakkauksen perään. Joku idiootti ihan vakavissaan kysyi, että voiko paketin lähettää takaisin Kelaan ja pyytää vaihtamaan uuteen/vanhaan/siihen, jota ei sieltä automaattisesti saanut. Haloo.

Ja ruikutiruikuti: "liian vähän harsoja/liikaa harsoja", "liian värillisiä/värittömiä vaatteita" jne jne jne.

Olkaa nyt iloisia, että saatte ylipäätään jotain. Ei yhteiskunnan tehtävä ole hankkia lapsiperheelle kaikkea! Jos harsoja on pakkauksessa liian vähän, osta kaupasta lisää!  AAARRRGGGHHH

maanantai 1. lokakuuta 2012

26. raskausviikko lähenee loppuaan

...ja jossain luki, että vauvalla on nyt 50% mahdollisuudet selvitä hengissä, jos hän päättäisi syntyä nyt. Kuulostaa hyvältä, mutta olen silti iloinen joka ikisestä päivästä, jonka hän malttaa pysytellä mahassa.

Kova myllääminen on joka päivä menossa! Tilasin myös äitiyspakkauksen, mutten tietenkään saanut vietyä Kelaan raskaustodistusta. Saisinkohan sen tehtyä tällä viikolla? Sen lisäksi yritin kovasti täyttää jotain muuta lomaketta liittyen äitiyspäivärahoihin ja muihin tukiaisiin. Olin luullut, että voisin toimittaa Kelaan vanhan työpaikkani viimeisen palkkakuitin, koska viimeinen kuukauteni siellä oli ns.se kuudes kuukausi, joka lasketaan mukaan jos mennään tuoreimpien tulojen, eikä viimeisen vahvistuneen verotuksen mukaan. FAIL!

Eei, ehei, ehei. Edellisen työnantajani pitääkin täyttää se fucking nettilomake myös! Y17 se oli muistaakseni nimeltään. Eli kerrataanpas:

Minä täyttänyt netissä.
Edellinen työnantaja täyttää netissä lomakkeen.
Nykyinen työnantaja täyttää netissä lomakkeen.

Mutta raskaustodistus, raskaustodistus pitää toimittaa Kelaan paperiversiona. Sitä ei voi skannata ja lähettää. Puhumattakaan, että näkisivät jostain viranomaisten yhteisestä tietokannasta mikä asianlaita on.