Ensimmäinen vauvayritys alkoi lokakuussa. Kuukautiseni alkoivat 4.10. Oletettu hedelmöityspäivä oli 18.10. Voiko tuota miettiä jatkossakin? Eli että ovulointi olisi kp14? Ei välttämättä, koska nuo kuukautiset olivat ns. pilleritaukokuukautiset, jolloin kroppa ei vielä tiennyt, että nyt ei olekaan kyseessä pelkkä pilleritauko, vaan pillereiden lopetus.
Ja siis vituiksihan toi meni. Suunnilleen kasiviikolla oli keskeytynyt.
Eilen sattui aivan jumalattoman paljon, pyysin äidiltä Panacodeja, jotta sain kivut hallintaan. Otin myös tänä aamuna yhden ja pillerilätty on töissä mukana. Yritän kuitenkin olla ottamatta ja jos kotona sattuu kovasti, otan tavallista Panadolia. Eilen tuntui kuin vuoto olisi vähän lisääntynyt taas ja sieltä tuli vieläkin pieniä klönttejä. Toivottavasti ne heikottavan kovat supistukset olivat joku viimeinen rykäys tätä laatua ja että vuoto tosiaan loppuisi pian.
Soitin NKL:lle missä sanottiin, että uutta vauvaa voi lähteä yrittämään kunhan vuoto loppuu ja raskaustesti näyttää negatiivista. Testaus kannattaa tehdä parin viikon kuluttua. Nyt ei jotenkaan malttaisi odottaa edes siihen saakka, mutta pakkohan se on. Eikä tässä muutenkaan olisi järkeä, kyllä surutyö on täysin kesken vielä kun tuosta keskenmenosta tuli tieto alle viikko sitten (viime perjantaina, nyt on torstai).
Kulta sanoi kyllä eilen, että ruvetaan vain heti yrittämään kun minusta siltä tuntuu.
Oli jotenkin niin hassu se koko vauvaprojektin aloittaminen. Se tuli niin yllättäen, vaikka olimme ajatuksen tasolla puhuneet asiasta vaikka kuinka pitkään. Mutta sehän oli niin, että olin palannut Oslosta työmatkalta perjantaina 7.10, minä aamuna olisi pitänyt aloittaa uusi pillerikierros. Pillerit olivat unohtuneet matkalaukusta ja kotona maatessani sohvalla totesin vain, että pitäisi raahautua vessaan ottamaan nappi ja aloittamaan uusi kierros. K sanoi jännittyneen kireällä äänellä, että mitä jos sitä en ottaisi ollenkaan. Sydän alkoi hakata ja sanoin, että kai nyt oikeasti ymmärrät, että se on sitten menoa, ja että sitä ei voi perua hetken mielijohteesta. Ja että on olemassa häviävän pieni mahdollisuus, että se sitteni ihan oikeasti tapahtuu ja heti!
Ja niin sitten kävi. Ja nyt kävi näin.
Kommentoin eilen sitä projektin aloittamista ja K sanoi, ettei ole ehkä koskaan ollut niin jännittynyt. Mutta kun plussa tuli, jännitys katosi ja että nämä pari kuukautta olivat hänen elämänsä onnellisimmat. Nyt ei kuulemma ole epäilystäkään siitä, että juuri tätä hän haluaa. Kysyin, että jännittääkö nyt sitten. Jännittää kyllä, mutta se liittyy siihen, että milloin tärppää jos tärppää ja että sujuuko kaikki hyvin. Jännitys varsinaisesta lapsenhankkimisesta mun kanssani on kaikonnut kokonaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti