Uusi Vuosi ei ole koskaan kuulunut lempijuhliini, siinä on pakkojuhlinnan makua kuten Juhannuksessakin. Olemme saaneet kutsun pariin paikkaan, mutta en tiedä vielä jaksammeko mennä minnekään. Onneksi molemmat mestat ovat kävelyetäisyydellä himasta, ei ainakaan siltä osin ole sitten liian korkea kynnys lähteä. Gahtellaan, gahtellaan.
Eilen meni aamulla ja iltapäivällä yhdet Panacodit, mutta illan ja yön selvisin ilman. Tänään otin mukaan tavallista Panadolia varmuuden vuoksi, mutta kipeitä supistuksia ei ole ollut. Ehkä onneksi näin? Vai olisikohan niitä vielä pitänyt tulla? Vuoto on vähentynyt huimasti, pelkällä pikkuhousunsuojalla voisi ehkä pärjätä jos uskaltaisi. kaikkialla on lukenut, että vuoto voi jatkua parikin viikkoa. Onko tämä nyt sitten huono asia? Tarkoittaako tämä sitä, että raskausmateriaalia on vielä jäänyt kohtuun?
Päätin, että odotan vielä viikon ennen kuin teen raskaustestin. Toivotaan negatiivista, niin hassulta kuin se kuulostaakin!
Välillä unohdan ihan kokonaan, että keskenmeno tapahtui. En oikeastaan muista koko asiaa, mutta en myöskään luule olevani raskaana. Tosi outo fiilis.
Eniten toivon nyt vain, että testi on negatiivinen ja että voidaan lähteä yrittämään uudestaan.
Eilen piti kyllä itkeä pienet itkut, kun oli niin epäuskoinen olo. Eli se sama virsi: miten meille voi käydä näin? Ja: ei tää kuitenkaan tuu onnistumaan.
Päätimme yhdessä, että ei aleta stressata asian tiimoilta ollenkaan. Ja mikä tärkeintä: ei lähdetä yrittämällä yrittämään. Aletaan vain elää normaalia elämää ja olla ajattelematta vauvan tekoa niin paljon kuin mahdollista (eli minunkin pitäisi olla ajattelematta ovulointipäiviä). Vauva tulee jos on tullakseen. Meillä molemmilla on paljon työmatkoja tiedossa keväällä, joten todennäköisesti ei olla edes saman katon alla ovuloinnin aikohin. Parempi siis olla stressaamatta asiaa, jolle ei kuitenkaan mitään voi. Jos puoleen vuoteen ei tule hyviä uutisia, alamme sitten pikkuhiljaa laskeskella ovispäiviä. Ja sitten jos sekään ei auta, niin pitää ottaa järeämmät keinot käyttöön.
Mutta aluksi siis ihan vain omalla painollaan.
Mieheni ei näytä tajuavan, miten uskomaton sattuma ylipäätään oli, että ekalla yrittämällä tärppäsi (vaikka lopputulos oli huono). Hän oli sitä mieltä, että koska "olemme niin läheisiä" sen pitäisi onnistua pian.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti