Nyt näyttäisi epäilyttävästi siltä, että joku joskus lukee tätä blogia. Pitääkö paikkansa?
Saattaako joku ihan oikeasti jopa seurata mitä tänne kirjoitan?? Vai ovatko nuo kaikki rekisteröityneet katselukerrat sellaisia, että joku on vain googlannut vaikka että "Primolut" ja päätynyt tänne?
Kaino toive: sinä joku, joka tätä ehkä luet, haluaisitko joskus jättää itsestäsi jäljen vaikka kommentin muodossa? Arvostaisin kovasti! Olisi ihan käsittämätöntä, että kukaan oikeasti lukisi tätä paskanjauhantaa, joka oikeasti on vain tajunnanvirtaa ilman sen kummempaa messagea?
Ja muuten sitten: turvotusta, väsymystä, nälkää. Ei mitään uutta auringon alla. No, vähän juilii myös alavatsassa, mutta ei mitenkään ratkaisevan paljon. Minkäänlaista veristä vuotoa ei onneksi tule, mutta se ei vielä saa minua huokaisemaan helpotuksesta.
Nyt eletään viikkoa 8+5 ja viimeksikin se keskenmeno sattui juuri näihin hetkiin.
Nyt harkitsen kovasti, että pistänkö elämän risaiseksi ja menen ultraan ensi viikolla. Tarkistaisin vain, että onko kaveri hengissä. Vai olisinko neuroilematta (koska joko tulee keskenmeno tai ei tule keskenmenoa. Ei ole välivaihtoehtoja. Eikä se ultraaminen pelasta mitään) ja odotan kiltisti Juhannuksen jälkeiselle viikolle ja menen Naistenklinikalle niskapoimu-ultraan?
Ensin mainittu maksaisi reilun huntin. Sen rahan voisin käyttää vaikka johonkin niistä kaikista kivoista vaatteista, joita näin siinä uudessa Tommy Hilfiger- liikkeessä. Tai niihin Modströmin sinapinvärisiin shortseihin, jotka olivat Korkeavuorenkadun Maranello 2:n ikkunassa.
Jälkimmäisen ultra-vaihtoehdon kustannuksiin osallistun toki myös itse - verojen muodossa.
Hitto. Onko se pinnallista ja itsekästä ostaa ultrarahoilla vaatteita? Toisaalta, ei ole mitään järkeä juosta siellä ultrattavanakaan, kun eihän se mitään pelasta jos asiat ovat mennäkseen vituiksi.
Choices, choices.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti