Moi!
Möllöttelin eilen sohvalla tiukka hihaton paita päälläni, kun vauva innostui hurjaan potkintaan. En ollut edes ajatellut, että mitään voisi näkyä, mutta K otti asian esille ja kysyi olisiko se mahdollista. Tuijotimme mahaani silmä kovana pienen hetken, kun yhtäkkiä navan vasemmalla puolella näkyi kohouma! Ja pian se näkyi uudestaan! Ja uudestaan!
Miten se voikaan näkyä....kaveri on niin hirmuisen pieni vielä! Mutta se oli aivan selkeä juttu, K näki sen myös ja hän huudahteli itse että "nyt, nyt ja nyt!" ilman, että itse ilmoitin tuntuvista potkuista. Eli ei ollut mitään mielikuvituksen tuotetta.
Se tässä jäi kuitenkin ihmetyttämään, että eikö istukka sitten peitäkään näkyviä potkuja? Vai onko se voinut siirtyä? Rakenneultrassahan sanottiin, että istukka on kohdun etuseinämässä ja kätilö korosti, että sen takia potkut saattavat olla heikomman tuntuisia ja tuntua ennemminkin oikealla tai vasemmalla, eikä edessä. Muljahduskohoumat tuntuivat ja näkyivät ihan keskellä, heti navasta vasemmalle.
Eli onko istukka siirtynyt? Vai onko se niin pieni, ettei se ihan koko "etuseinää" eristäkään?
En ole huolestunut, siitä tässä ei missään nimessä ole kyse. Ihmettelen vain. Mitään syytä huoleen ei ole, koska vauva liikkuu vilkkaasti eikä mitään verisiä vuotoja esiinny.
Tulimme eilen mökiltä kotiin ja olimme poimineet valtavasti sieniä ja puolukoita. Illalla söimme tekemääni sienipiirakkaa ja K:n kehuessa ruokaa, alkoi myös vauva potkia. Minulla on tapana huomauttaa jotain tyyliin "jaha, vauva kommentoi taas" jos potkut tulevat juuri jossain osuvassa kohdassa keskustelua. K totesi vain, että lapsi on ainakin tullut äitiinsä, enoonsa ja isoäitiinsä, kun kerran alkaa heti kommentoida saadessaan ruokaa.
Meillähän ei muuta tehdäkään kuin puhuta ruoasta - lapsuudenkodissani siis. Faijakin osallistuu jonkun verran, muttei ole ylipäätään yhtä puhelias kuin mutsi, broidi ja minä. K värillä pyörittelee silmiä ja ihmettelee, että eikö meillä ole mitään muuta puhuttavaa kuin ruoka. Mutta ruoka on hyvää, joten se siitä.
Sienipiirakka oli hyvä. Tein sen (vastustetun) Gordon Ramsayn reseptillä, jossa muropohjaan laitettiin parmesaania ja saksanpähkinöitä. Sieninä käytin haperoita, rouskuja, kantarelleja, suppilovahveroita ja ne pari säälittävää mustaa torvisientä, jotka löysin. Osa kantarelleista alkoi olla jo parhaat päivänsä nähneitä ja vähän lötsähtäneitä, mutta ajattelin niiden sopivan hyvin piirakkaan. Ja oli muuten ihan helvetin hyvää, vaikka itse sanonkin! Tein myös puolukkavispipuuroa ekaa kertaa elämässäni. Keräsimme niin paljon puolukoita, että niille oli saatava järkevää käyttöä. Mä en periaatteessa keksi tilannetta, jolloin söisin just jotain vispipuuron tyyppistä, mutta ehkä nyt olis hyvä lisätä vähän välipaloja ruokavalioon, jotta verensokeri säilyisi tasaisena. Vispipuuro sopii tuollaiseen: siinä ei ole lisäaineita, siinä on kuituja ja vitamiineja (tummat mannasuurimot ja itse puolukat), vähemmän sokeria kuin kaupan valmispuuroissa eikä tietenkään yhtäkään lisäainetta. Aijai! Ja on se vielä kauniin väristäkin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti