Hohhoijaa mikä olo! Kohonnut verenpaine ei ole kiva juttu, sen voin kertoa. Olo on tunkkainen ja raskas, on vaikea määritellä mikä tarkalleen ottaen tuntuu huonolta. Ja juuri sen takia on hankala levätä ja maata. Puhumattakaan siitä, että jäisi millekään sairaslomalle.
Olisi huomattavasti helpompaa levätä, jos olisi vaikka kuumetta tai joku muu konkreettinen vaiva.
Perjantaina töiden jälkeen, siis oikein harvinaisen vituttavan työpäivän jälkeen, tulin himaan ja söin kaikessa rauhassa. En riehunut enkä urheillut. Päätinpä tehdä jotain hyödyllistäkin: putsasin vihdoin ne kesäkengät pois. Eli suuri ponnistukseni oli sitä, että istuin eteisen lattialla ja putsasin kengänpohjia Natsisiwan siivouskosteuspyyhkeillä, lankkasin K:n pukukenkiä (olenpa kiltti!), harjailin mokka/nupukkipintoja kumiharjalla yms. Siis istuen.
Tuli niin väsynyt ja hengästynyt olo, että piti mennä pötköttämään. Ja mittasinpa ne paineetkin: 151/101! Hups! Lepäsin vähän lisää ja mittasin uudestaan: 145/98! Oho oho. No laski sentään, mutta silti. Soitin Naistenklinikalle kaiken varalta ja siellä vähän pahoiteltiin, että olin liikkeellä perjantai-iltana jolloin heillä on vain minimimiehitys. No öö sori. Käskivät lepäillä, piti juoda paljon vettä ja mitata seuraavana aamuna yöunien jälkeen uudestaan. Jos silloin olisi vielä korkealla, pitäisi soittaa. Mitään hirveän dramaattisia toimenpiteitä ei heti ainakaan tarvinnut tehdä, koska vauva liikkui normaalisti eikä minulla ollut näköhäiriöitä, ylävatsakipuja tai päänsärkyä.
Aamulla olikin ihan kelvolliset lukemat, mutta sen jälkeen kun olin kattanut aamiaispöydän, olo muuttui taas yhtä karmeaksi kuin edellisenä iltana ja mittaustulos oli samaa luokkaa! Soitin taas ja kysyin, käskivät edelleen lepäilemään koska on vielä jonkun raja-arvon alla. Ja hoitsu kysyi vielä, että onko mulla luotettava mittari. No mistäs helvetistä minä sen tiedän? Ei se mikään uusi ole, mutta ei se myöskään ole mikään marketin halvin.
Pakko ottaa nyt ihan rauhallisesti vain. En haluaisi millekään lääkitykselle enkä sairaslomalle, tuntuisi niin tyhmältä "luovuttaa" tässä vaiheessa, kun töitä on niin vähän enää jäljellä.
Mutta tietysti vauvan hyvinvointi menee kaiken muun edelle.
Työpäivä on näyttänyt tähän mennessä lupaavalta: ne kaksi verenpainettani nostavaa urpoa (ne vanhat oksettavat elostelijat) eivät ole kumpikaan paikalla. Tulevat kaiketi puolenpäivän tietämillä, joten rauha maassa ja ihmisillä hyvä tahto siihen saakka. Ja kun ensimmäisen pärstä vilahtaa sermin takaa, laitan kuulokkeet korville ja nettiradion päälle. Sitä lässytystä ja mussutusta kuuntelemalla saan verenpaineeni myös nousemaan.
Tämä kuluva viikko on ainakin ihan pakko tsempata, sitten olisin jopa valmis jäämään saikulle, jos verenpaineen kohoaminen sitä edellyttäisi. Mutta sitä ennen ei tule kuuloonkaan. Liikaa tekemistä. Jos joku sanoo että ei sota yhtä naista kaipaa, niin sanon että tämä sota tässä lafkassa saattaa hyvinkin kaivata...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti